Skip to content
Suomi
All posts

☕ Haastattelu: Taitotalon Jyri Marno

IMG_20230223_121945055_HDR

Voisitko avata vähän rooliasi teillä ja mitä kaikkea työpöydällesi kuuluu?


Toimin järjestelmäasiantuntijana Taitotalossa nyt kahdettatoista vuotta. Käytännössä työpöydälläni on leasing-koneiden palautusprosessi alusta loppuun. Lisäksi vastaan hankinnoista ja AV:sta, eli tuttavallisemmin tykkipuolesta. Unohtamatta tietysti it-tukitehtäviä.

Pro-visionin kanssa hoidan meidän AV-asioita siten, että olen päävastuullisena yhteyshenkilönä ja Pro-Vision on meillä palveluntarjoajana.

Mitä teit ennen tuloasi Taitotalolle?

Tulin vuonna -97 alalle suoraan koulusta. Aloitin Keskeytysvakuutusosakeyhtiö Otsossa, josta siirryin Teollisuusvakuutukseen, sieltä Sampo vakuutukseen, ja lopulta If vakuutukseen. Tiedossa olin töissä vuodet 2004-2010, jonne siirryin myös vanhana työntekijänä. Siellä pääsin kokemaan millaista oli olla osa melkein kymmenentuhannen ihmisen organisaatiota.

Viimeisenä vuonna pidin vuorotteluvapaata vuoden ja mietin, että mitä haluaisin seuraavaksi tehdä. Tunne oli, että finanssisektorin kenttä oli niin sanotusti nähty, mutta IT-ala oli silti edelleen mielenkiintoinen, joten lähdin koulutusmaailmaan ja sillä tiellä olen edelleen.

Mistä olet eniten ylpeä nykyisessä työssäsi?


Kun meillä on melko pieni tiimi, niin on joutunut tosi itsenäisesti tekemään paljon isojakin päätöksiä. On saanut olla itseohjautuva ja saanut tehdä päätöksiä isoistakin jutuista ja päästä vaikuttamaan.

Voisi jopa sanoa, että on ollut tunnettakin mukana tähän hommaan liittyen. En usko, että olisin viihtynyt näin pitkään vain sillä että olisin tehnyt tätä pelkästä rahasta.  Kyllä tässä työssä on ollut monta asiaa, että mä olen kyllä tykännyt.

Tässä saa tavata joka päivä mukavia ihmisiä kuten yhteistyökumppaneita kuten Pro-vision sekä työkavereita. Kaiken kaikkiaan tämä on erilainen matka kuin aikaisemmat kokemukseni IT-maailmassa. 

Eniten varmaan olen siitä ylpeä, että Taitotalossa työskentelyssä täällä on saanut jatkaa samojen teemojen kanssa ja itseäni on miellyttänyt, että on saanut olla humaanit arvot tekemisessä ja ettei kaikkea tehdä raha edellä.

Millaisella tiimillä toimitte?


Meitä on kolmen henkilön tiimi plus tiiminvetäjä jatkuvassa ylläpitohommassa. Jokaisella meistä on oma vastuu kokonaispaletissa.  Minun hommien lisäksi yksi henkilö hoitaa puhelimia sekä toinen verkkoja. Meillä tulee usein niin sanottua vikakeikkaa, jossa käyttäjät sitten kaipaa apua koneitten,  puhelimien sun muiden vehkeiden kanssa. Meillä onkin koko ajan sellainen 40-50 keikkaa häiriöpuolella avonaisena.

Jatkuvat ylläpitohommat ovat sellaisia  joista voi sanoa etteivät ne lopu koskaan, sillä koko ajan on jotain, jota ylläpitää ja kehittää ja katsoa, että kaikki laitteet ovat koko ajan käytännössä käyttövalmiina.

IMG_20230223_123055434_HDR

Millaista ympäristöä ylläpidätte ja palvelette?

Meillä on tällä hetkellä hieman yli viisisataa työasemaa ylläpidossa ja varmaan saman verran käyttäjiä. Sitten meillä on luokkaympäristöjä sen päälle sitten vielä suunnilleen satakunta, joissa kaikissa on videotykit ja muu AV-laitteisto.

Meillä on useita lokaatioita Helsingissä. Sitten myös Oulussa on työpiste ja Tampereellakin pieni yksikkö. Vaikka Ihmisiä on eri paikoissa, niin tuemme heitä Helsingistä käsin.

Korona-aika on muuttanut meidänkin työtä niin, ettei enää olla jatkuvasti toimistolla. Itsellä etätyötä on varmaan neljänkymmenen prosentin luokkaa viikoittain. Työni onkin enenevässä määrin ollut sellaista, että tarjoan ongelmiin apua etähallinalla.

Esimerkiksi AV:n osalta meillä ei ole vielä niin paljon keikkoja mitä meillä on ollut ennen koronaa, koska luokat eivät olleet koronan aikaan niin kovassa käytössä. Mutta nyt huomaa, että viime syksystä ollaan palattu enemmän toimistolle, vaikka edelleen ihmiset ovat etätöissä varmasti 30-50 prosenttisesti.

Tällä hetkellä hankinnat työllistävät minua paljon, koska tavaroiden saatavuuksissa on ollut pitkään ongelmia ja hankintoja on jäänyt rästiin.

Myös tietyt perustaidot ovat ehtineet käyttäjillä ruostua kun ollaan oltu monta vuotta pois sieltä konttorilta että semmoista palauttamista. Välillä voi tuntua, että nyt ollaan unohdettu ihan perusasioita miten olla luokkatilassa ja nyt niihin palataan. Toisaalta tuttua vuoristorataahan tämä on, sillä olen ollut kuitenkin alalla pian kaksikymmentäviisi vuotta. Tietyt jutut palaa säännöllisesti työpöydälle uudestaan ja uudestaan kun aikaa vähän kuluu.

Miksi EasyTouchit tulivat Taitotaloon?

Ennen vuotta 2013 meillä oli kaikissa luokissa kaukosäätimet. Niissä oli kaksi suurta ongelmaa.  
 
Ensinnäkin ne hävisivät. Usein kun seuraava opettaja tuli samaan luokkaan kouluttamaan, niin edellinen oli vienyt kaukosäätimen mukanaan. Ei ollut mitään millä käynnistymään sen laitteen ja tykki oli katossa niin korkealle että sinne ei ylettynyt edes tuolin kanssa. Meillä jouduttiin pitämään iso puskuri ylimääräisiä kaukosäätimiä ylläpidon huoneessa. Kun kaukosäätimiä ei ollut, niin usein meitä sitten pyydettiin tulla laittamaan ne tykit sitten päälle, joka aiheutti kaikkien kannalta järjetöntä poukkoilemista.
 
Toinen iso ongelma oli, että usein kaukosäätimissä tuntui olevan käyttäjille liikaa nappuloita. Usein tuntui, että jos käyttäjä oli painanut jotain vahingossa päälle niin sitten siitä ei surffannutkaan helposti takaisin siihen kohtaan mihin olisi pitänyt päästä. Esimerkiksi kuvalähde saatettiin vaihtaa vahingossa. Sen jälkeen oltiin tilanteessa, että meille ilmoitettiin että "luokassa ei kuva näy" tai "lähde on väärä, eikä ole tietoa mikä sen pitäisi olla" ja  että kun meitä kuitenkin oli silloinkin vain neljä henkilöä tekemässä tätä hommaa niin siinä oli vaan liikaa sellaista juoksemista.
 
Siitä haluttiin päästä pois ja kun mietittiin miten se onnistuisi,  yksi vaihtoehto oli, että kaukosäätimet olisi pultattu suoraan pöytään Kyllä sekin olisi hullulta kuulostanut. Sitten vielä ne kaukosäätimet olivat myös sellaisia, että ne tippuivat melko usein lattialle ja menivät rikki.
 
Voi siis sanoa, että oli siis tosi paljon kaikennäköistä kaukosäätimiin liittyvää ongelmaa, että siitä haluttiin päästä jotenkin eteenpäin.
 

Miten prosessi eteni siitä? Mitä eri vaihtoehtoja otitte tarkasteluun?

Jos nyt muistan ihan oikein,  kun mietittiin vaihtoehtoja niin eihän niitä hirveästi ollut mitään järkevän hintaisia olemassa, joten alettiin melkein heti sitä tietysti Pro-Visionin kanssa miettimään, että mitä me voitaisiin asialle kuitenkin tehdä.

Koska kuitenkin hintakin määräsi siinä aika paljon, haluttiin keskittyä olennaiseen. Ratkaisusta haluttiin sen kokoinen ja painoinen, että sitä ei pöydältä helposti pysty tiputtamaan lattialle. Lisäksi haluttiin käyttäjälle näkymään vain ne painikkeet mitä tarvittiin - eikä mitään ylimääräistä.

Lisäksi ohjaimen haluttiin olevan johdon päässä, jottei se lähde sieltä mukaan samalla tavalla kuin kaukosäädin.

Yhdessä ideoiden saatiin tehtyä paperille kiinnostava kokonaisuus,  ja kun hintakin oli sellainen, että me pystyttiin sitä miettimään ratkaisuksi, jota voisi olla hyvä lähteä vyöryttämään kaikkiin luokkiin, niin päätettiin edetä. 

Mikä oli se loppukäyttäjän tarve mihin tämä vastasi?

Meillä on hyvin eri tasoisia osaajia talossa käyttäjinä. Tietyt henkilöt voivat joutua työnsä ja koulutuspuolen takia olemaan hyvinkin lähellä IT-hommia. Osa taas halusi, että esitystekniikka olisi lähinnä vain välttämättömät päälle ja pois -toiminnot. Tarve heille oli, että he haluavat saada tykin kuvan tietokoneeltaan mieluiten vain yhdestä johdosta ja sitten ehkä säätää helposti äänenvoimakkuutta ja käyttää blank-toimintoa.

Perusajatus taustalla oli se, että esitystekniikka olisi mahdollisimman yksinkertainen käyttää. Jossain tavallisessa kaukosäätimestä voi olla helposti 30-40 erilaista nappulaa, niin nyt EasyTouchin myötä ne saatiin johonkin 5-10 kappaleeseen, joka on huima hyppäys. Lisäksi kieli oli vielä sellaista, että siinä oli suomeakin. Sitten kun vielä käyttäjillä oli ohje pöydällä,  missä oli lähestulkoon sama juttu mikä on EasyTouchin ruudulla käyttöä tukemassa,  niin sitä uskalsi käyttää myös ne kaikkein arimmat käyttäjät.

 

easy-touch-taitotalo

Mikä konkreettisesti muuttui kun EasyToucheja alettiin käyttämään? 

Meillä on ollut aika lähelle samanlainen luokkien määrä koko  aikana koko sen kahdentoista vuoden aikana, jonka olen ollut töissä. Joskus meillä on voinut olla reilusti yli satakin tilaa, mutta aika tasaisesti ollaan tilojen määrässä pysytty aika hyvin noin sadassa.

Niissä sadassa tilassa tuli varmaan vähintään 10 keikkaa kuussa - eli puhutaan vuositasolla ihan helposti 100 keikasta - pelkästään siitä, että meille kerrottiin kaukosäätimen patterien loppuneen tai että kaukosäädin oli "rikki". Usein kun tuli paikalle, niin kaukosäädin saattoikin olla tippunut lattialle ja sitä kautta siitä olivat patterit irronneet, laitettu väärin takaisin sisälle tai hävinnyt kokonaan. 

Kyllähän siinä aluksi muutamia kysymyksiä tuli käyttäjiltä, mutta kyllähän samalla meidän tukikeikkojen määrät ratkaisevasti väheni tietyiltä osin. Esimerkiksi, että kaukosäädin olisi hukassa loppuivat käytännössä kuin seinään.

Siinä oli varmaan vuoden mittainen kuherruskuukausi edellä mainittujen syiden takia. Sitten kun saatiin koko meidän käyttäjäkunta nopeasti ajettua käyttöön sisälle, niin huomasi, että keikkojen painopiste muuttui ihan erilaiseksi. Nyt AV-keikkoja tulee ehkä enää noin 2-3 kertaa kuussa.

Miten tyytyväisiä olette olleet EasyTouchiin?

En missään nimessä haluaisi enää niitä kaukosäätimiä takaisin. Niihin kuluneen ajan voi nyt käyttää käyttäjien opastamiseen ja neuvomiseen, joten siltä osin se on muuttanut omaa ajankäyttöä mielekkäämmäksi ja sitä kautta konkreettisesti helpottanut työn tekoa todella paljon.

Henkilökohtainen oma suosikki on ollut se metallinen versio, joka on varmaan eri versioista se painavin. Sitä suositaan luokkatiloihin juuri sen takia koska se on painava ja sellainen että sitä voi kovempaakin painaa eikä heti lähde liikkumaan pöydällä. 

Tykättiin myös paljon siitä, että saatiin Pro-Visionilta toivoa mitä halutaan siihen ruudulle ja mihin kohtaan. Voi sanoa, että saatiin todella hyvin räätälöidä se sellaiseksi kuin oltiin etukäteen ajateltu, että miten se parhaiten meille toimisi.

Aikaa myöten käytössä olevat EasyTouchin versiot ovat myös parantuneet. Näytöt ovat parantuneet ja käytettävyys on parantunut vuosien varrella. Ollaan oltu tyytyväisiä siihen, että se on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi meidän kaltaiseen ympäristöön, jossa tiloja käyttää yli kolmekymmentätuhatta opiskelijaa vuodessa pelkästään Helsingissä ja jonne ei voi irtotavaraa kauheasti jättää lojumaan, jonka voi nopeasti ottaa mukaansa.

Kaukosäätimiin verrattuna EasyTouchissa on myös se hyvä puoli, että se automaattisesti sulkee laitteet, mikäli tilaa ei käytetä.  Enää ei voi tykki jäädä koko viikonlopuksi päälle, vaikka joku käyttäjistä olisikin lähtenyt niin vauhdikkaasti sieltä tilasta, että on unohtanut sammuttaa laitteet.

Kenelle uskot että EasyTouchista voisi olla hyötyä?

Mielestäni me ollaan aika hyvä esimerkki, että se sopii sellaisiin ympäristöihin, joissa käyttäjät haluaa jotain mahdollisimman yksinkertaista ratkaisua monimutkaisen ympäristön käyttämiseen.

Esimerkiksi jos mietin että itselläni on kotonakin tykki makkarissa, niin minulla on siellä ohjelmoitava kaukosäädin, jonka olen pystynyt itse laittamaan sen näköiseksi kuin haluan. Omassa kaukosäätimessäni on vaan numeroita, jotka pitää osaa ulkoa.

EasyTouchin idea on samanlainen, mutta EasyTouchissa on se hyvää, että kertoo mitä missäkin nappulasta tapahtuu. Jos ympäristö vaatii maksimaalista yksinkertaisuutta, jotta sitä voi käyttää niin silloin on tosi tärkeää, että ohjaus on käyttäjäystävällinen. Vaikka tekniikan suhteen onkin tapahtunut kehitystä, niin mielestäni EasyTouch on kyllä edelleen aikalailla siellä kärkikahinoissa jos halutaan mahdollisimman yksinkertainen tykin ja esitystekniikan ohjaus.

Mitä mieltä olette meidän nykyisestä yhteistyöstä?


Meillä on teidän kanssa toiminut yhteistyö erittäin hyvin. Jos jotain on nähty maailmalla jotain sellaista, joka voisi sopia meille niin ollaan heti päästy juttelemaan ja puhumaan mitä se voisi tarkoittaa meillä.

Luottamus toimii myös toisin päin. Koen, että meidätkin pidetään koko ajan sellaisessa tilassa, että jos meillä olisi jotain vähänkään järkevämpää kulman takana, mistä ei itse tiedettäisi, niin kyllä me saataisiin siitä teiltä ja meidän yhteistyökumppaneilta tiedon.

Hyvällä omallatunnolla pystyn sanomaan, että on pidetty AV:n puolesta tilat mahdollisimman hyvässä jamassa ottaen huomioon sen budjetti mitä siihen käytetään. Uskon, että hintalaatusuhteeltaan kaikki on aika vimpan päälle. Meillä on Genelecin kaiuttimet ja tykki tai näyttö melkein joka luokassa.  Kaapelointi uusitaan sitä mukaa kun tulee jotain uutta. 

Ylläpito ollaan pyritty tekemään etukenossa ennen kuin laitteet menee rikki, joten joka vuosi teemme teidän kanssa huoltokierroksen, missä tsekataan missä kunnossa tilat ovat. Tiloja on se satakunta, joita kaikkia ei voi uusia yhtä aikaa. Ehkä parikymmentä prosenttia tiloista tulee elinkaarensa päähän vuosittain. Toisia tiloja varataan useammin kuin toisia. joten on tärkeää, että on keinoja pistää etusijalle niitä tiloja, jotka ovat joutuneet kovemmalle käytölle tai  joissa käyttötarkoitus muuttuu. 

Missä koet että me ollaan erityisesti onnistuttu kumppanina?

Ollaan jo vuosia tehty Pro-visionin kanssa yhteistyötä. Teidän tavoitettavuus on ollut aina ihan ensiluokkaista. Olen saanut tosi nopeasti ja hyvin aina puhelimella koko ajan teidät kiinni. Saan aina vastauksen todella nopeasti. Jos en joskus heti saa teitä kiinni, koska voi olla ruokatauko tai vastaava, niin aina puolessa tunnissa joku teistä soittaa takaisin. Meilillä laitan enemmän tilauksia tai ilmoituksia sellaisista vioista, jotka ei ole päivän päälle kiireellisiä. 

Olette tulleet myös aina tekemään korjaukset todella nopeasti koko tämän meidän yli 10-vuotisen yhteistyön aikana. Esimerkiksi jos jostain tykistä on mennyt lamppu pimeäksi, niin enemmänkin se on melkein ollut kyse, että kuinka nopeasti saamme tämän luokan teille tyhjäksi tai opetukset siirrettyä. Toki, jos tilan esitystekniikkaa ei pysty käyttämään, niin kyllä se aika nopeasti meidänkin puolesta vapautuu, koska tykki ja esitystekniikka on kuitenkin käyttäjälle tärkeä osa käytettävyyttä.

Sanoisin, että nopeus on ollut teidän suurin valtti aina. Myös luottamus on ollut ihan ensiluokkaista. kun me jotain sovitaan niin ei niitä tarvitse sen jälkeen ihmetellä vaan kyllä ne on hoitunut sovitusti. Meillä on monia tahoja ja henkilöitä, joiden kanssa teen päivittäin yhteistyötä. Voin sanoa, että Pro-Vision on ehdottomasti parhaimpien joukossa ja teidän kanssa on ollut saumatonta ja mukavaa tehdä yhteistyötä.


Jos jaksoit lukea tänne asti, niin iso kiitos ajastasi! ☕☕☕
Mikäli kiinnostuit Easy-tuoteperheestämme, niin lisätietoa saa täältä.

Heräsikö kysymyksiä?
Voit varata suoraan ajan kalenterista alta ja jutellaan lisää kasvotusten.