Skip to content
All posts

👉EasyTouch: kun esityksen ohjauksella on väliä

Olet varmaankin ollut tilanteessa, jossa esityksen aloittaminen ei oikein onnistu teknisien ongelmien takia. Olet sitten itse esittämässä, tai istut yleisössä, yhtälailla aika tuntuu hidastuvan ja harmittaa vietävästi. Hetki voi tuntua nololta ja keskittyminen asiaan katoaa. Siinä sitten tarkistellaan johtoja ja kokeillaan eri kaukosäätimiä ja nappeja koko porukalla, ennen kuin laitteet saadaan toimimaan. Tässä vaiheessa arvokasta aikaa on jo mennyt ties kuinka ja esittäjän fokus sekä yleisön mielenkiinto on laskenut. Tämä on aivan jokapäiväistä niin kokouksissa, koulutunneilla, luennoilla kuin isommillakin areenoilla. Tällaiset häiriöt yleistyvät, kun tekniikka kehittyy ja laitteet sekä esitysformaatit lisääntyvät. Onneksi kehittyvällä tekniikalla voi myös korjata tilanteen.

Nykyisessä teknologiakeskeisessä maailmassa esityksissä käytetään monenlaisia multimediavälineitä. Esityksen ja esittäjien tarpeista riippuu, mitä laitteita tilaan on hankittu. Kuva ja ääni saadaan esille näytöillä, projektoreilla sekä kaiuttimilla. Yhä yleisempää on, että nämä ovat tavalla tai toisella interaktiivisia, jolloin vaikkapa kosketusnäytöllä voidaan suorittaa esitystoimintoja. Lähteistä yleisin on nykyään tietokone, mutta se voi olla myös dokumenttikamera, videoneuvottelukamera, muistitikku tai muu media ja kaikista näistä löytyy vielä lukuisia erilaisia liitäntöjä johdoille. Lisäksi signaali voi olla joko analoginen tai digitaalinen, kulkea kaapelissa tai langattomasti.

Hyvällä AV-ohjaimella ongelmat saadaan pääosin ratkaistua. AV-ohjain mahdollistaa kaikkien laitteiden käytön yhdestä käyttöliittymästä, erilliset kaukosäätimet ja johtosekamelskan voi unohtaa. Nykyaikainen AV-ohjain on yleensä pöydälle sijoitettava kosketusnäyttö, jolla valitaan esityksen lähde sekä laitteet, joilla esitys toistetaan. Kaapelointi tehdään kiinteästi ja huomaamattomasti niin, että tilan yleisilme pysyy siistinä. Tarvittavat välikaapelit esimerkiksi kannettavalle tietokoneelle asennetaan järjestykseen valmiiksi kytkettäviksi. Hyvä AV-ohjain on sellainen, jolla kuka tahansa osaa käyttää esitystilan tekniikkaa vaivattomasti ilman viiveitä. Se on kuin sihteeri, joka hoitaa taustatyön, jotta sinä voit keskittyä itse asiaan.

Tässä tärkeimmät vinkit AV-ohjaimen valintaan:

1. Tarvittavat liitännät

Kun käytössä on useita lähteitä, mahdollisesti sekä analogisia että digitaalisia, on tärkeää valita kytkin, jossa on riittävä määrä liitäntöjä. Kuitenkin kaikki ylimääräiset komponentit lisäävät laitteen hintaa, joten on kustannustehokasta valita kytkin, joka on mitoitettu laitekannan mukaan.  

2. Helppokäyttöisyys

Koko homman juju on tehdä esityksen kulusta sujuvaa. AV-ohjaimen pitää olla sellainen, jota kuka tahansa osaa käyttää. Käynnistysnappi on oltava selkeästi esillä. Toimintapainikkeita näytöllä on hyvä olla vain tarvittava määrä ja niiden on oltava riittävän isoja sekä selkeitä, jotta käyttäjän ei tarvitse arvuutella mitä näppäintä painaa. Näytön graafisen ilmeen on hyvä olla mahdollisimman yksinkertainen, turhat kuvakkeet ja ylimääräiset visuaaliset ärsykkeet vain aiheuttavat hämminkiä. Kun vielä tarvittavat liitäntäkaapelit ovat kiinteästi asennettuina ja järjestyksessä, lähteen vaihtaminen kesken esityksen onnistuu viiveettä.

3. HDBaseT ja 4K

HDBaseT-teknologia mahdollistaa pidemmätkin etäisyydet lähteen ja näytön välillä häiriöttä. Sillä voidaan siirtää korkealaatuista kuvaa, kuten pakkaamatonta FullHD/3D ja 4K -videokuvaa sekä ääntä standardiformaateissa. 4K on paras tällä hetkellä käytössä oleva videoresoluutio, 3840x2160 pikseliä. 4K materiaalia on jo nyt käytössä ja se yleistyy tulevaisuudessa. Valitessasi 4K kytkimen, se toimii kaikkien näyttöjen kanssa vielä vuosia.

4. Muokattavuus ja hinta

AV-ohjaimia on monenlaisia ja niiden hintahaitari on laaja. On hyvä valita ohjain, jossa on kaikki tarvittava, mutta mahdollisimman vähän turhaa, näin kustannukset ja vikaherkkyys pysyvät aisoissa. Hyvä ohjain on muokattavissa käyttäjän laitekannan ja käyttötarpeiden mukaan. Kun ohjaimen näyttö voidaan räätälöidä käyttäjän tarpeisiin ja komponentit valita yhteensopiviksi laitekannan kanssa, saadaan toteutettua mahdollisimman toimiva ja kuitenkin edullinen kokonaisuus. Pitkän elinkaaren AV-ohjain on myös päivitettävissä laitekannan uusiutuessa. On hyvä, jos ohjaimen ohjelmointi tehdään toimittajan puolesta, tällöin muutoksille löytyy aina osaava tekijä.

5 Toimintavarmuus ja tietoturva

Vaikka langaton teknologia yleistyy, se on edelleen kovin häiriöherkkää ja sen tietoturva ei ole paras mahdollinen. Kun esitys katkeaa kesken tärkeän liikeneuvottelun, tai luento ei pääse edes alkamaan langattoman tekniikan pettäessä, ovat vitsit vähissä. Syy voi olla viallisessa loisteputkessa katossa, naapurihuoneen kahvinkeittimessä tai vain heikossa verkkosignaalissa – joka tapauksessa sen etsiminen ja korjaaminen on tuskastuttavaa.  Varsinainen AV-ohjaus on siis suositeltavaa toteuttaa kaapeloituna, vaikka sillä valittaisiinkin näytettäväksi mediaa vaikkapa Chromecast:n, tai AppleTV:n kautta. Mitä tärkeämpää esityksen sujuminen häiriöttä on, sitä tärkeämpää on siirtää signaali kaapeloituna. Kaapeloituun signaaliin ulkopuolisten on myös vaikea päästä puuttumaan.